Quantcast
Channel: Puikkoillen, koukkuillen
Viewing all 327 articles
Browse latest View live

November Socks

$
0
0
Nyt tässä tulee päivittäin postauksia, sillä on ehdittävä näyttämään kaikki käsityöt, mitä on tehnyt ennen kuin vuosi vaihtuu. Uuden vuoden aattona tulee taas vuosikoostepostauskin.

Työkamullani oli tässä joulun jälkeen syntymäpäivät ja halusin neuloa hänelle vaaleanpunaiset sukat, koska hänen yksi lempivärinsä on se ja hän kertoi joskus ohimennen, ettei hä oikein omista mitään villasukkia eikä oikein osaa sellaisia käyttääkään. Tuota lausetta uhmaten päätin kuitenkin, että villasukat on tehtävä. Sopiva vaaleanpunainen lanka löytyi Novitan 7 veljestä Aapo -langasta, mikä oli kampanjatuote ja Citymarketissa se oli syksyllä tarjouksessa. Malliksi valikoitui Niina Laitisen November Socks, joka on ilmainen ohje Ravelryssa. Malli oli mukava neuloa. Varresta tein ohjetta lyhyemmät, samoin kärkikavennukset aloitin hieman aiemmin, joten kärjessä piti vähän sooloilla. Sukista tuli oikein nätit ja uskon, että tyokaverini tykkää niistä myös. On hän kuitenkin jo sen verran vanha, että on aika opetella villasukkia käyttämään ;)


Pertsasukkia

$
0
0
Pikkusiskon poikaystävälle neuloin joululahjasukat Novitan Seiskaveikasta, sinisestä ja harmaasta. Näistä tuli ihan perussukat eli Pertsat, varren joustimen, kantapään ja kärjen tein harmaalla ja muuten sinisellä. Sukista tuli noin 43-44 jalkaan sopivat.


Sitten tein välillä itsellekin Pertsat. Ohuet sellaiset. Lankana on MissMothBallsin Rainbows & Butterflies -lanka, mikä on soft sockia eli siinä on on 80% merinovillaa ja 20% nylonia. 400 metriä lankaa 100 grammassa. Tein varren 64 silmukalla ja kantapäähän kaventelin 60 silmukkaan. Näistä sukista tuli kivat ja ovat ihanan tuntuiset jalassa :) Ehdin pitää näitä jo jonkin verran jalassa ennen kuin muistin ottaa näistä kuvat eli ovat jo hieman lörpähtäneen näköiset.

Joulukalenterineuleita

$
0
0
Osallistuin tänä jouluna kahteen eri joulukalenteriyhteisneulontaan. Toiset olivat Niina Laitisen Taimitarhan joulukalenterisukat 2016. Niissä oli valittavana joko tai sekä pitsi&palmikkosukat että kirjoneulepolvisukat. Itse valitsin kirjoneuleen ja neuloin sukat harmaasta ja valkoisesta Seiskaveikasta. Kirjoneulesukissa oli myös ohje normaalille pohkeelle sekä leveälle pohkeelle. Itse tein niin, että tuon palmikkojoustimen tein normaalin pohkeen silmukkamäärällä ja sitten kirjoneuleosuuteen lisäsin silmukoita vastaamaan leveän pohkeen silmukkamäärää. Joka päivä tuli pieni pätkä kirjoneulekaaviota ja lopussa jäin aika lailla jälkeen, mutta sukat valmistuivat viimein joulupäivänä. Kaksi kaaviota jätin neulomatta omiin sukkiini eli ennen kantapäätä olevat 16. päivän kaavion sekä 22. päivän kaavion. Sukat oli kiva neuloa, kun ei ollut liian pitkiä langanjuoksuja, että olisi hirveesti joutunut kieputtamaan lankoja toistensa ympäri.Kerrankin sain itselleni sellaiset pitkät kirjoneulesukat, mitkä ei kiristele juuri lainkaan, jee!


Toisena joulukalenterineulonta-asiana neuloin Heidi Alanderin Satakieli-huivin. Ohje on maksullinen ja löytyy Ravelrysta tai sitten sen voi ostaa myös Titityyltä. Ohjepätkiä ilmestyi joka toinen päivä, joten huivia ehti hyvin neulomaan, eikä ainakaan joka päivä tullut kiire neuloa uutta vihjettä. Neuloin huivin ohjeen mukaisesta langasta eli Tukuwool Fingeringistä. A-värini oli Kajo, B Ruura, C Selja, E humu ja D Rae. Huivia oli ihana neuloa, kun neulottiin vaan ainaoikeeta ja välillä tuli pieniä pitsiosuuksia. Pingotin huivin ja tästä tuli aivan jätti-ihana!


Myöhemmin tänään ilmestyy vielä myös tämän vuoden vuosikooste, joten toivotellaan hyvät uudet vuodet vasta silloin :)

Vuosikooste 2016

$
0
0
Nyt, kun tätä vuotta on enää pari tuntia jäljellä, on aika julkaista vuosikooste ja katsella, mitä kaikkea sitä tulikaan tänä vuonna tehtyä.

Neulottua













Ommeltua/askarreltua



Sellaista siis on tullut tänä vuonna tehtyä. Alkuvuosi oli käsitöiden saralla hieman hiljaisempi, postauksia ei tullut kuin ehkä pari kuussa. Alkuvuodesta saimme myös ihanan kummipojan. Kävimme parin viikon mittaisella häämatkalla Mauritiuksella. Kesällä lähes kaikki vapaa-aika meni pihatöitä tehdessä, perustettiin nurmikko (ja kitkettiin rikkaruohoja kyllästymiseen saakka), laitettiin pihavalot ja muita istutuksia sekä maalattiin viimeisiä ulkomaalauksia. Se oli hieman turhauttavaa, kun silloin oli hirveä neulontainnostus päällä ja olisi tehnyt mieli pelkästään neuloa. Kesällä reissattiin myös Seinäjoella asuntomessuilla ja Tampereella sillä aikaa kun meidän lattioita hieman korjattiin (laminaatit oli laitettu hieman liian tiiviisti). Asuntomessupostaukset olivat selkeästi tämän vuoden luetuimmat.

Loppukesästä aloin seurata neulepodcasteja ja käsityöt saivat uutta inspiraatiota. Aloitin myös oman neulepodcastin ja kävin ensimmäistä kertaa elämässäni käsityömessuilla Tampereella. Paljon tuli sukkia neulottua joululahjoiksi, aloitin niiden tekemisen jo syksyllä ja se kannatti.

Kiitos teille lukijoille tästä käsityövuodesta, olkoon vuosi 2017 entistä parempi. Kiitos eritysesti teille, jotka jaksatte kirjoitella kommentteja, ne ovat tärkeitä kelle tahansa bloggaajalle, sillä siitä tiedetään, että joku blogia lukee ja palautteen saaminen, niin hyvän kuin rakentavankin, on aina tärkeää. Kiitos ja hyvää uutta vuotta 2017!

Ps. Tammikuussa blogi täyttää 4 vuotta (!!!) ja luvassa on taas synttäriarvontaa, joten pysykäähän kuulolla :)

Puikkoillen, koukkuillen 4-vuotias!

$
0
0
Minun pikkuruinen blogini täyttää tänään 4 vuotta! Paaljoon oonneeaa vaaan... Perinteisesti on siis luvassa synttäriarvontaa teille lukijoille :)


Tällä kertaa arvontapalkinto sisältää lankaa, silmukkamerkkejä sekä muistivihkosen. Viime vuonna Tukuwoolilta tuli sukkalankaa, Tukuwool Sockia, joka on 80% suomalaista villaa ja 20% nylonia. Lankaa on 50 grammassa 160 metriä. Sitä löytyy palkinnosta kaksi vyyhtiä eli 100 grammaa, sävyssä Kajo, joka on ihana tumman turkoosin ja petroolin välimaastossa oleva väri (ja tosi hankala kuvattava näin lampunvalossa!). Samaa Kajo-sävyähän minulla oli fingeringinä siinä Satakieli-huivissa. Aivan ihana väri!


Palkinnosta löytyy myös Succaplokin silmukkamerkkejä, siellä on tutut robotti, maatuska, pöllö ja perhonen. Nuokin on niin söpöjä!


Ja sitten vielä palkintoon kuuluu suloinen Paapii Designin bambiaiheinen pieni muistivihko, missä on tyhjät valkoiset sivut. Palkinnot olen kustantanut itse.

Eli tuommoista siis, mitäs tykkäätte? Arvontaan voi osallistua kuka tahansa ja tänä vuonna ajattelin tehdä niin, että jokainen saa vain yhden arvan ja arvan saa, kun kommentoi tätä synttäripostausta. Aikaa osallistua on tammikuun loppuun asti eli 31.1. klo 23.59 asti.

Anonyymit kommentoijat: jättäkää kommenttiinne joku nimimerkki, niin tunnistatte sitten itsenne, jos voitto osuu kohdalle :)

Nilkkasukat kirjoneuleella

$
0
0
Kaverini tilasi nilkkasukat, joissa sai olla vähän kirjoneuletta. Väritoiveiksi annettiin harmaa, keltainen ja violetti. Valitsin noista väreistä harmaan ja keltaisen, kun sitä sattui olemaan tarpeeksi lankavarastossa.


Nilkkasukkien lanka on siis Novitan 7 veljestä, puikottimina 3,5m. Päätin tehdä sukkiin pienet piparireunat tai Muita ihania -blogimaiset pilvenreunalla-kuviot. Neuloin sukat 48 silmukalla ja tein tiimalasikantapään. Kastelun jälkeen sukat vähän venähti, joten kärjet piti ottaa uusiksi, sitten ne oli sopivat.

Nilkkasukat 
Koko: noin 36
Lanka: Novita 7 veljestä (harmaa ja keltainen)
Puikot: 3,5m
Paino 68g

Vielä on muuten hei pari päivää aikaa osallistua blogin synttäriarvontaan!

Junalapaset kummipojalle

$
0
0
Kiitos kaikille synttäriarvontaan osallistuneille! Arvon voittajan nyt tulevana viikonloppuna, joten olkaapa tarkkoina :)

Kummipoikamme 1-vuotissyntymäpäivät olivat tuossa lähes kaksi viikkoa sitten. Yritin ehtiä neuloa nämä junalapaset jo jouluksi hänelle, mutta en ehtinyt, joten nämä menivät sitten yhdeksi osaksi syntymäpäivälahjaa. Hän on tällä hetkellä nimittäin kova poika repimään sukkia ja lapasia käsistä, niin josko nuo pysyisivät edes hetken aikaa pienissä ehtivissä käsissä.

Lankoina on petroolin värinen Dropsin Fabel (mikä on ihan hirmu vaikea kuvattava, että saa oikean sävyn näkymään eli tässä ei toistu oikeana) sekä harmaa Novitan Nalle. Neuloin varren 3mm puikoilla ja 40 silmukalla. Käsiosaan vaihdoin 2,5mm puikot, jotta neulejäljestä tulisi hieman tiiviimpää.


Synttäriarvonnan voittaja!

$
0
0
Huhhei! Ihanaa, kun teitä osallistui niin paljon synttäriarvontaan :) Sain useilta ihania kommentteja ja palautetta eli hirmu paljon kiitos niistä! Kommentteja ja samoin osallistujia tuli 77 kappaletta ja arvoin voittajan nimen Random Name Pickerillä. Sieltä valikoitui voittajaksi...


Jenny Palosaari!

Onnea kovasti! :) Pistähän minulle osoitetietosi tuolla oikealla sivupalkissa näkyvään sähköpostiosoitteeseen, niin saadaan nuo ihanat langat, silmukkamerkit ja muistivihko matkaan. Jos voittajasta ei kuulu kahteen viikkoon mitään, niin arvon nuo palkinnot uudestaan.

Breathing Space

$
0
0
Aloitin joulupäivänä neulomaan Veera Välimäen mallia nimeltä Breathing Space. Ohje julkaistiin viime vuoden helmikuussa ja siitä lähtien näitä on useasti näkynyt blogimaailmassa. Malli onkin tosi suosittu, koska se sopii kaikenmuotoisille vartaloille vinon a-linjaisen helman ansiosta. Omaan Breathing Spaceeni valitsin langoiksi Louhittaren Luolan Tuulen Tytärtä sävyissä Pinja ja Pistaasi. Pistaasi on ihanan värinen vihreä ja Pinja on tosi jännän sävyinen sininen.

Ohjeen mukaan M-koko oli minulle sopivin, joten lähdin neulomaan sitä kokoa. Paita neulotaan ylhäältä alas ja raglan-lisäysten jälkeen erotellaan hihat. Sitten neulotaan muutama raitakerros, jonka jälkeen aletaan neuloa raidallisia lyhennettyjä kerroksia, jotta paidan helma saa vinon muotonsa. Jännitin noiden lyhennettyjen kerrosten neulomista, koska en ollut niitä ennen kokeillut, mutta ne olikin aika helppoja. Lyhennettyjen kerrosten jälkeen päästiin posottamaan vinhaa vauhtia kohti helmaa tehden välillä lisäyksiä ja muita muotoiluja.

Lopetin lisäysten tekemisen samalla, kun toisella puolella oli saatu muotoilut tehtyä, koska olin lukenut, että malli on aika reilu enkä halunnut mitään järjetöntä telttaa omasta paidastani. Kokeilin paitaa myös pari kertaa neulomisen aikana ja selkä jäi epäilyttävästi pussittamaan, mutta ajattelin, että se kyllä tasoittuu ja laskeutuu, kunhan paidan on valmiina kastellut. Ja niinhän siinä sitten kävikin. Onneksi.




Neuloin helmasta jonkin verran pidemmän ja samoin hihoista tein pitkät 3/4-hihojen sijaan. Kastelun myötä sekä helma että hihat saivat vielä noin 5cm lisää pituutta, mikä ei minua haitannut. Hihat kun tuppaa aina melkein jäämään inasen liian lyhyiksi. Pääväriä eli Pinjaa tähän kului kaksi täyttä vyyhtiä ja kolmatta vyyhtiä reilu 30 grammaa. Pistaasia tasan yksi vyyhti (no okei, jouduin ottamaan pari metriä lisää toisesta vyyhdistä, koska toisen hihan raidat jäivät 1,5 raitaa vajaaksi eli kolme kerrosta! Jos olisin jättänyt päättelylankoja lyhyemmäksi tai jättänyt yhdet hiharaidat neulomatta, niin se olisi riittänyt.)

Paidasta tuli tosi ihana ja tuo Tuulen Tytär on lankana tosi mukava päällä, sen alla ei tarvitse pitää mitään aluspaitaa eikä neule kutita yhtään. Tekisi mieli neuloa myös toinen Breathing Space, ehkä koossa S ja katsoa, miten paljon neuleen muoto ja istuvuus muuttuu. Paitalangat olisi nimittäin tuolla valmiina jo odottamassa.


Lanka: Louhittaren Luola, Tuulen tytär (Pinja & Pistaasi)
Puikot: 3mm & 3,5mm
Paino: 332g

Stay Soft Shawl

$
0
0
Veera Välimäeltä ilmestyi joulukuussa kolme uutta huivimallia ja yksi niistä oli Stay Soft Shawl. Ihastuin aivan täysillä tuohon mallihuivin väreihin ja halusin neuloa itselleni samanlaisen suurinpiirtein samoilla väreillä. Langoiksi valitsin uutta lempilankaani La bien Aiméen Merino Singlesiä sävyissä Raindrops on Roses (vaalea) ja Lipstick (vaaleanpunainen) sekä KeesiIndustriesin Frosty Merinoa sävyssä Mango Pure. Elikkä unelmanpehmeetä merinoa sekä alpakkaa.


Huivissa neulottiin ensin kapeampi "vartalo"-osuus ensin yhdellä värillä (vaalealla), sitten raidoittaen toisella värillä (vaaleanpunainen ja sitten jatkettiin tällä raitavärillä loppuun. Silmukoita ei vielä tässä vaiheessa päätelty, vaan mukaan otettiin tuo kolmas väri eli minulla tuo mieletön keltainen ja ruvettiin poimimaan aloituspään toiselta reunalta silmukoita ja neulottiin tuo kaistale. En ollut ennen tuollaista erillistä värikaistaletta neulonut, mutta se ei loppujen lopuksi ollut ollenkaan vaikeaa. Kaistaleen reunaan tehtiin samalla icord-reunusta ja sitä jatkettiin aivan loppuun asti, kun oltiin päästy "vartalon" loppupäähän.

Huivista tuli niin ihana ja niin kesäinen, että sitä toivoisi lumien sulavan jo pian pois. En pingotellut huivia mitenkään, vaan kastelin sen kauttaaltaan ja levitin sen meidän kylpyhuoneen lattialle kuivumaan ja siellä lattialämmitys kuivatti huivin parissa tunnissa. Huivi venähti mielettömästi pituutta, joten sen saa hyvin kaulalle kiedottua.

KuvausAssari saapui tarkistamaan kuvien laadun.

Lanka: La bien Aimée Merino Singles (Lipstick & Raindrops on Roses) 
Keesi Frosty Merino (Mango Pure)
Puikot: 4mm
Paino: 191g

Virkattu helistin

$
0
0
Työkaveri pyysi tekemään ystävänsä uudelle vauvalle virkatun pupuhelistimen. Olen aina halunnut kokeilla virkata tuollaista, joten sitä lähti mielellään tekemään. Suuntaa antavaa apua virkkaamiseen otin Sea Salt & Stripes -blogista. Puurengas oli 100 mm halkaisijaltaan ja lankana minulla oli harmaa Novitan Tennessee. Silmiin ja nenään käytin Hjertegarnin Blend Bamboota. Koukku oli 3mm.

Oman ongelmansa helistimeen toi itse kulkusen saaminen pään sisään niin, että se vielä kilisisikin jotenkin. Suklaamunista saatavia muovimunia minulla ei ollut eikä ne olisi mahtuneetkaan päähän. Lopulta keksin tehdä öljypullon korkista (ensin kokeiltiin limsapullon korkkia, mutta ei, oli liian iso) ja maalarinteipistä kulkuselle sopivan kilistelypaikan ja se mahtui kivasti pään ja vanun sisään. Helistimestä tuli kyllä aika suloinen tapaus!



The Husband Hat

$
0
0
Kävimme talvilomaviikolla kolmen päivän reissussa Tallinnassa. Ja tottahan toki sitä piti käydä silloin myös Karnaluksissa. Olen viimeksi käynyt siellä ehkä kolme vuotta sitten ja silloin muistan, että siellä kiivettiin toiseen kerrokseen, missä suljetun oven takaa löytyi itse Karnaluks. Mutta! Nyt yllätyin, sillä Karnaluksiin pääsikin jo ensimmäisestä kerroksesta! Siellä oli lasiovet ja kun sisään astui, oikealla puolen oli narikka, mihin sai jättää ulkovaatteet. Miten hienoa! Karnaluks oli siis laajentunut alakertaan, mistä löytyi muun muassa napit, kankaat ja korutarvikkeet. Keskellä tilaa kulki rappuset ylös välikerrokseen, mistä löytyi ompelu- ja neulekoneet ja toisessa kerroksessa oli sitten kaikki langat ja se ilmeisesti oli sitä Karnaluksin vanhaa tilaa. Kassasysteemissä siellä ei kyllä vieläkään oltu päästy nykyaikaan, sillä kassajonossa sai kulutettua aikaa ainakin puolisen tuntia ja meitä ennen oli jonossa ehkä kolme ihmistä...

Mutta tässä Karnaluks-selityksessä oli myös pointtinsa. Ostettiin sieltä miehelle pipolangat, Schachenmayrin Merino Fine Woolia, joka kait on tunnettu ennemminkin reumalankana. No, miehellä ei reumaa ole, mutta se oli kutiavalle miehelle paras vaihtoehto sieltä löytyvistä langoista, kun akryylia en halua neuloa.


Pipo on Purl Sohon The Boyfriend Hat -ohjeella tehty ja se löytyy ilmaiseksi Ravelrysta. Neuloin kaksinkertaisella langalla ja 3,5mm puikoilla. Koska lanka ja puikot oli vähän eri kuin ohjeessa, neuloin pipon 152 silmukalla. Miehen päänympärys on ehkä noin 61cm.

Koko pipo on siis pelkkää 1oikein-1nurin -joustinta, Kivaa ja nopeahkoa oli neuloa tuo pipo. Kastelun myötä pipo hieman löysääntyi, joten vähempikin silmukkamäärä olisi ollut hyvä, kun kuitenkin tuo joustin venyy aika lailla. Kyllä tuo kuitenkin miehelle kelpaa ja on sitä käyttänyt.


Lanka: Schachenmayr Merino Fine wool, musta
Puikot: 3,5mm 80cm pyöröt
Paino: 72g

Vanilla is the New Black -sukat

$
0
0
Viime syksyn ja tän talven yksi suosituimmista sukkaohjeista on ehdottomasti ollut ainakin (p)vodcastaajien keskuudessa Anneh Fletcherin Vanilla is the New Black -sukat. Ohje löytyy maksullisena Ravelrysta. Niissähän ei mitään muuta ihmeellistä ole kuin tuollainen kivan näköinen kantapää, joka on myöskin tosi helppo neuloa.

Omat sukkani neuloin Lystig Yarnsin Merino Sockista, sävyssä Playground. Tilasin vyyhdin Lystig Yarnsin Etsy-kaupasta ja kun vyyhti tuli, olin vähän pettynyt noihin värehin. Päätin kuitenkin antaa langalle mahdollisuuden ja kakutin sen eikä se silloinkaan näyttänyt kivalta. Noh, lähdin sitten neulomaan sukkia ja mielipiteeni langasta muuttui täysin. Siitä tuli niin kiva kuvio sukkaan, valkoiset ja vihreät osat muodostavat sukkiin spiraalimaiset raidat ja se näyttää tosi kivalta!



Kantapää tosiaan on helppo neuloa ja se istuu tosi hyvin jalkaan. Malli sopii hyvin tällaisille speckle-raita-langoille, että lanka pääsee esiin, mutta sukissa on kuitenkin joku pieni juju. Näitä tulen tekemään lisää.




Lanka: Lystig Yarns Merino Sock, Playground
Puikot: 2,5mm
Paino: 66g

Find Your Fade

$
0
0
Lopputalven isompana työnä neuloin Andrea Mowryn Find Your Fade -huivin. Ohje löytyy maksullisena Ravelrysta. Jonkin aikaa etsin siihen sopivaa feidiä ja sellainen löytyi WalkCollectionin Cozy Merino -langoista.

Värijärjestys on seuraava aloittaen vaaleimmasta: Scallop, Salt Lake, Soothe Your Soul, Marsh ja Speckled Rainbow. Oikeastihan tuohon huiviin olisi tarvittu seitsemää eri väriä, mutta nyt mentiin rahapussia säästäen vain viidellä värillä. Ja hyvin sai sumplittua värinvaihtokohdat, ainoastaan kellertävästä Soothe Your Soulista vihreään Marshiin oleva häivennys jäi muutamaa riviä liian lyhyeksi, kun Soothe Your Soul loppui kesken. Mutta se ei haittaa.


Huivista tuli kyllä aivan jättimäinen! Ja oli sitä kyllä kiva neuloakin, lisäyksiä ja kavennuksia ja sitten välillä vähän helppoa reikäpitsiä. Huivia ei tarvinnut pingottaakaan edes, kastelin vain ja levitin kylpyhuoneen lattialle kuivumaan. Pitsi aukesi hyvin siinäkin. Vähän kyllä jännitin, miten nuo vihreät sävyt sopii tuollaiseen suht neutraaliin alkuun, mutta aika hyvin ne sinne sujahti. Tuon kun sain valmiiksi, rupesin miettimään seuraavaa feidiä. Mutta ehkä en ihan heti aloita samanmoista jättihuivia. Nautitaan nyt ensin tästä!


Lanka: WalkCollection Cozy Merino (Scallop, Salt Lake, 
Soothe Your Soul, Marsh ja Speckled Rainbow)
Puikot: 3,5mm
Paino: 354g


Sinivalkoisia vauvansukkia

$
0
0
Huhhuh, josko sitä taas pääsisi blogiakin päivittämään. Kevät on mennyt suurimmaksi osaksi pihahommissa, istutimme nimittäin pensasaitaa koko tonttia kiertämään eli poistimme nurmikkoa pensaiden kohdalta, mikä oli todella hidasta ja paikoin myös raskasta ja meillä molemmilla oli pitkään paikat aivan jumissa ja kipeinä. Sitten istutimme lähes 340 koristearonian taimea ja sitten haimme monta peräkärryllistä kuorikatetta niiden ympärille. Lisäksi teimme pari istutusaluetta, joihin tuli pensashanhikkeja ja syreeneitä. Ja sitten vielä ollaan (tai mies on) nikkaroinut muutamat istutuslaatikot, joiden kanssa ollaan hääritty. Nyt alkaa olla hommat siinä mallissa, että kesä voidaan vaan nauttia ja olla, viime kesä kun meni nurmikon perustamisessa eikä siinä ehtinyt pahemmin rentoutua. Tässä ollaan myös oltu pääsiäisestä lähtien enemmän ja vähemmän kipeenä, todella sitkeä flunssa on vaivannut ja yhdet antibiootitkin syöty poskiontelotulehdukseen. Mutta nyt aletaan toivottavasti olla jo sen verran terveenä, että pystyisi alkaa käydä taas lenkeillä ja muuta sellaista. Käsitöitä ollaan jonkin verran saatu tehtyä ja tässä olisi viimeaikaisista ne vanhimmat.

Viime vuoden puolella sekä tämän vuoden alussa kerättiin Suomen sairaaloille sinivalkoisia vauvansukkia juhlavuotena 2017 syntyville vauvoille. Ehdin neuloa niihin kahdet sukat, vaikka tarkoituksena olikin neuloa useammat. Sukkamäärä saatiin nimittäin jo täyteen maalis-huhtikuussa, mikä tuli minulle yllätyksenä. Oletin, että sukkia olisi voinut tehdä pitkin vuotta, mutta hienoa kuitenkin, että tavoite saatiin täyteen näin ajoissa jo.

Ensin neuloin broken seed stitch -sukat eli rikotulla helmineuleella olevat sukat. Lankana oli Novitan Nalle sinisenä sekä valkoisena. Puikkoina 3mm.  Alussa ja ennen kantapäätä on kierrettyä joustinneuletta ja kantapääksi tein tiimalasikantapään.

Ja toisena palmikkojoustimella olevat sukat sinisellä kärjellä. Näissä sama lanka ja puikot kuin ylemmissäkin. Näissä myös tiimalasikantapää.


Kun havahduin siihen, että keräys alkaa olla lopuillaan, Mikkelissä ei enää tarvittu sukkia eikä otettu niitä missään vastaan. Lahdessa sen sijaan lankakauppa Pitsi&Palmikko otti sukkia vastaan huhtikuun loppuun asti, joten lähetin sukat sinne.



Simppelit palmikkosukat

$
0
0
Neuloin jouluksi pikkusiskolle valkoiset palmikkolapaset ja palmikkopipon. Sieltä tuli sitten toivetta, että syntymäpäiväksi saa neuloa valkoiset palmikkosukat. Joten niinhän sitä sitten tehtiin. Neuloin sukat valkoisesta Novitan 7 veljeksestä 3,5mm puikoilla ja 48 silmukalla. Jalkapöydän toiselle puolelle neuloin tuon nätin lettipalmikon ja toiseen sukkaan sitten toiselle puolelle. Alkuun vähän kierrettyä joustinta ja tiimalasikantapää, johon oon nyt tykästynyt, kun sitten ei tarvitse enää mitään kiilakavennuksia tehdä. Kärjessä on leveä nauhakavennus tai siis semmoinen, missä on yksi silmukka neulottu kavennusten väliin. Oisko se nyt sitten puolileveä? Postitin sukat maaliskuussa siskolle ja sisko tykkäsi.


Malli: Oma, simppelit palmikkosukat (koko 38)
Lanka: Novitan 7 veljestä (valkoinen)
Puikot: 3,5mm
Paino: 74g

Sock Blank -sukat

$
0
0
Oletteko ennen kuullet Sock Blankeista? Minä kuulin näistä ensi kertaa vasta viime vuoden loppusyksystä, kun neulepodcasteissa niistä puhuttiin. Sock Blank on siis tuollainen neulottu "liina", mikä on värjätty. Idea on siinä, että sitä voidaan purkaa ja neuloa sukiksi, jolloin sukan väritys on vähän sellainen yllätys! Suomessa niitä ei pahemmin ole ollut saatavilla (paitsi nyt muun muassa Kässäkerho Pom Pom myy verkkokaupassaan!) ja halusin kuitenkin kokeilla sellaista, joten tilasin oman valmiiksi värjätyn sock blankin MissMothballsilta.

Sock Blankin värin nimi on Mint & Chocolate Chip eli minttua suklaahippuja. Vaaleaa vihreää, ruskeaa, kirkkaampaa vihreää sekä hitusen pinkkiä siellä täällä. Lankapohja on merinoa ja nylonia.


Neuloin ihan tavalliset pertsasukat 2,5mm puupuikoilla. 64 silmukkaa, tiimalasikantapää ja leveä nauhakavennus. Neulomiseen meni hetki tottua, kun lanka oli nuudelilla ja käppyrällä ja neulontajälkikin oli hieman epätasaista, mutta kastelun myötä pinta tasottui. Ja hyvät sukat tuli!


Malli: Perussukat, 64 silmukkaa
Lanka: MissMothballs Sock Blank (Mint & Chocolate Chip)
Puikot: 2,5mm
Paino:  62g

Värikäs kirjoneulekaulaliina

$
0
0
Oon ihastellut Muita Ihania -blogissa tehtyjä suuria ja värikkäitä kirjoneulekaulahuiveja. Niinpä yli vuosi sitten päätin neuloa oman sellaisen. Aloitin kaulaliinan jo siis vuoden 2016 keväällä, mutta sitten kesällä se jäi kaapin perukoille, kun ilmat lämpeni ja teki mieli neuloa muita juttuja. Nyt sitten tämän vuoden alussa se pääsi takaisin puikoille. Muita Ihania -blogissakin alkoi tämän vuoden alussa kaulahuivin yhteisneulonta, mutta en tehnyt sen ohjeiden mukaan, vaan neuloin osittain samoja kuvioita ja osittain oman mielen mukaan. Kuvioiden järjestyksestä tai värityksestä en tehnyt mitään suunnitelmia, vaan ihan fiiliksen mukaan mentiin.


Langoiksi valitsin Dropsin Merino Extra Finea kuudessa eri värissä: sinapinkeltainen, pinkki, valkoinen, vaaleansininen, vaaleanpunainen ja turkoosi. Sinapinkeltaista ja valkoista minulla oli kaksi kerää ja muita yhdet kerät. Puikkoina 4mm ja silmukoita oli 80. Sain kulutettua kaiken langan liinaan, paitsi päissä olevaa turkoosia jäi vielä jonkin verran.

Tästä kaulaliinasta tuli aivan ihana! Värikäs, iso ja lämmin ja vaikkei se ehtinytkään enää tänä keväänä käyttöön, niin aivan varmasti se pääsee syksyllä kaulalle.


Malli: Oma (inspiraatio Muita Ihania -blogista)
Lanka: Drops Merino Extra Fine 
Puikot: 4mm
Paino: 373g

Rhapsody in Cables

$
0
0
Hyvää juhannusta! Perinteisen hyvän ja oikein lämpimän juhannussään kunniaksi näytän teille tuossa toukokuussa valmistuneen neulepaidan, saattaapi nimittäin olla, että sille on tänä viikonloppuna käyttöä!

Ihastuin hirmuisesti alkuvuodesta Joji Locatellin uuteen paitamalliin, Rhapsody in Cablesiin. Siinä oli hirmu kaunis kuviointi, pitsiä ja palmikkoa ja mietin, osaisinko ja ennen kaikkea jaksaisinko neuloa tuollaista. Päätin kuitenkin lähteä yrittämään, koska välillä on ihan hyvä haastaa itseään.


Paita neulottiin tosi jännällä ja erilaisella tavalla kuin yleensä. Paita aloitettiin neulomaan etupuolen keskeltä sivusuuntaan. Aloitus tehtiin siis väliaikaisella aloituksella, tai olisi pitänyt tehdä. Itsehän aloitin aivan tavallisella tavalla, kun en hölmö tajunnut lukea tarkkaan ohjeen ensimmäistä englanninkielistä sanaa että VÄLIAIKAINEN. Myöhemmin siitä väliaikaisesta aloituksesta jatkettiin sitten toiseen suuntaan ja minun piti siinä yrittää poimia mahdollisimman oikeista kohdista silmukat. Mutta ensin siis neulottiin toinen puoli, jätettiin silmukat odottamaan, luotiin niskakappaleeseen muutama silmukka, neulottiin ja yhdistettiin etukappaleen kanssa ja sitten lisättiin hihaa varten silmukoita ja neulottiin hiha. Sama juttu toisen puolen kanssa. Lisäksi jouduin neulomaan ensimmäisen puolen uudestaan, koska olin tehnyt kaula-aukkoa liian suureksi, joten ilman ongelmia ei tämä paita neuloutunut. Sitten poimittiin niskakappaleesta silmukat ja neulottiin selkäkappale. Kyljet silmukoitiin yhteen ja lopuksi neulottiin helmaan ja kaula-aukkoon resorit.


Mallikuvion oppi melko nopeasti ulkoa ja palmikoiden neulomista helpotti se, kun olen opetellut neulomaan palmikot ilman apupuikkoa. Muun muassa Veera Välimäki on tehnyt tästä hyvän ohjevideon. Neuloin paidan Rowanin Hemp Tweedistä, sävystä Cameo, joka on todella kauniin värinen ruskea. Lanka on siis 75% villaa ja 25% hamppua ja se oli oikein mukavaa neuloa ja käytössä myös mukavan tuntuinen, ei liian pistelevä, mutta kuitenkin villan tuntua on.


Paita on siis ollut jo paljon käytössä ja vaikka vastoinkäymisiä oli reilustikin matkan varrella, niin olen silti iloinen, että päätin neuloa tämän ja suosittelen kyllä muillekin tätä ohjetta, jos haluatte kokeilla uutta tapaa neuloa paita.


Lanka: Rowan, Hemp Tweed (Cameo)
Puikot: 4mm & 3,5mm
Paino: 550g

Starting Point

$
0
0
Toukokuun ja kesäkuun alun aikana yhteisneulottiin Ravelryssa Joji Locatellin kanssa mysteerihuivia, nimeltä Starting Point. Alkuinfoksi annettiin, että huivi tulee olemaan todella iso suorakulmio, siihen tarvitaan viittä eri väriä, siinä on paljon ainaoikeaa, vähän pitsiä sekä pikkuisen joustinta, ei yhtään briossia eikä lyhennettyjä kerroksia. Tuo kuulosti sen verran kivalta mysteerineulonnalta, että oli pakko lähteä mukaan.

Langoiksi valitsin La Bien Aiméeta ja Lanitium ex Machinaa. LBA:ta ovat harmahtava Parchment, pinkki The Hotness, speckle Pom Pom ja sininen Wee Rainbow on a Vespa. Lanitiumin tumman harmaa on Charcoal. Pom Pomia raidoitin muutamia kerroksia Veera Välimäen Stay Soft Shawlista yli jääneen Raindrops On Rosesin kanssa, koska menekiksi oli merkitty hieman enemmän kuin mitä tuo yksi vyyhti sisälsi.

Ohjepätkiä tuli viisi, aina perjantaisin. Siinä neulottiin aina kaksi kertaa sama ohjepätkä eli kappaleita tuli kaksi samanlaista. Ensin siitä alkoi muodostua kolmio, jota sitten lähdettiin neulomaan suoraan ylöspäin.

Lopulta kappaleet yhdistettiin ja niin siitä muodostui aivan jättimäisen ihana suorakulmio!


Olin valinnut huiviin sellaisia värejä, joita en normaalisti lähtisi yhdistämään, mutta nyt halusin repäistä oikein kunnolla ja se kyllä kannatti. Huivista tuli aivan ihana, iso kunnon kääriytymishuivi.


Otin huivin vanhempieni luo mukaan, jotta saisin otettua siitä kuvat ja samassa äitini rakastui myös tähän huiviin. Äidillä oli samoihin aikoihin myös nimipäivät, joten päätin ilahduttaa äitiä ja annoin tämän huivin hänelle nimipäivälahjaksi.


Lanka: La Bien Aimée Merino Singles (Parchment, The Hotness, Pom Pom, Wee Rainbow on a Vespa), Lanitium ex Machina Glitter Sock (Charcoal)
Puikot: 4mm
Paino: 387g
Viewing all 327 articles
Browse latest View live