Monissa blogeissa on näitä nähty ja niitä nähdään nyt myös täällä. Askartelin omille vanhemmilleni, T:n vanhemmille, siskolle sekä hänen miehelleen sytykeruusuja joululahjaksi. En ollut koskaan aikaisemmin tehnyt, joten tämä oli ihka ensimmäinen kerta. Itse asiassa en ollut kuullutkaan koko sytykeruusuista kuin vasta nyt syksyllä ja sitten niitä alkoi tippua blogeihinkin, joten halusin itsekin kokeilla niiden tekoa.
Koska en ollut aikaisemmin näitä tehnyt, en viitsinyt alkaa askarrella mitään hirmuisen suuria määriä, jos ne eivät vaikka onnistuisikaan. Parista isosta munakennosta syntyi 27 ruusua, joista tosin yksi hajosi kastaessa steariiniin.
Kynttilöitä löytyi kotoa ja etualalla olevan valkoisen kynttilän lahjoitti sisko. Tuota punaista kynttilää ei lopulta tarvittu, sillä muut kynttilät olivat melko suuria ja riittivät hyvin reiluun pariinkymmeneen ruusuun ja seuraavaankin kertaan steariinia jäi käytettäväksi.
Sulatin ensin valkoiset kynttilät, sillä kaikki eivät mahtuneet yhtä aikaa pikkuiseen kattilaan. Sulatin kynttilät vedessä (steariini on vettä kevyempää, joten se jää kellumaan veden päälle), mutta en antanut seoksen mennä kiehumispisteeseen asti. Lisäksi minulla oli kattilankansi koko ajan vierellä, jos olisikin käynyt niin, että tuo olisi leimahtanut, mutta onneksi niin ei käynyt.
Alla ruusut ovat käyneet kerran steariinissa. Väri ei vielä yhden kerran jälkeen muutu juuri ollenkaan. Vasemmalla olevat valkoisemmat ruusut on kastettu kahteen kertaan.
Sitten kun valkoiset kynttilät olivat sulaneet ja olin kastanut kaikki ruusut kahteen kertaan steariinissa, laitoin sinisen kynttilän kattilaan. Siitä ruusut saivat vielä sinisen värin itseensä.
Kastoin ruusut vielä kahteen kertaan sinisessä steariinissa eli yhteensä ruusut kävivät steariinissa neljä kertaa. Sitten ne olivat mielestäni tarpeeksi sinisiä ja kivasti steariinissa.
Pakkasin sytykeruusut sellofaaniin. Laitoin ruusujen alle palan pahvia ja ruusut päällekkäin. Koska ruusuja ei ollut tasamäärää, omille vanhemmilleni lähti kymmenen ruusua ja muille kahdeksan.
Kirjoitin vielä korttiin sytykeruusuille käyttöohjeen. Hyvän käyttöohjeen runomuodossa löysin Harmaa ja muut iloiset värit -blogista.