Muita ihania -blogin superhelppo syyspipo ei itselläni valmistunut syksyllä, vaan keväällä (maaliskuuhan on jo kevättä, eikö). Viime päivinä on ollut hirmuisen kylmä viima eikä nuo minun pitsipiponi oikein sitä viimaa pidä. Siksipä oli tehtävä paksumpi pipo.
Lankana käytin valkoista Novitan Woolia kaksinkertaisena ja mustaa Novitan Isoveljeä. Puikkoina oli nro 5. Tupsun jouduin tekemään kaksi kertaa, koska viime tupsuntekokerrasta on hyyyvin kauan aikaa ja ensimmäisestä tupsusta tuli aivan liian iso! Eikä minulla ollut mitään hienoja tupsukehikoita apuna, vaan ihan pahvin kanssa mentiin. Toisella kertaa onnistui sitten paremmin. Piposta tuli melko napakka, mutta kyllä se päähän mahtuu ja on lämminkin.